mantyharjunkirkko

Kesä
Talvi

Mäntyharjun kirkko

Suomen toiseksi suurin puukirkko ja samalla suomen suurin lamakalvosrakenteinen hirsirakennus. Hääpaikkaa miettiviä saattaa kiinnostaa myös kirkon vieressä sijaitseva luontokirkko. 

Mäntyharjulla oli jo syntyessään kirkko, joka tosin oli rakennettu vain pienen kappeliseurakunnan tarpeita ajatellen.

Nykyinen kirkko on seurakunnan kolmas ja suunnittelijana toimi valtionarkkitehti Charles Bass. Hänen suunnitelmansa mukaan kirkkoon olisi mahtunut alun perin mahtunut 5950 henkilöä. Kun kirkkoa alettiin rakentaa tunnetun kirkonrakentaja Matti Salosen johdolla vuonna 1819, kirkkoa ei kuitenkaan rakennettu niin isoksi kuin alun perin oli suunniteltu. Pieni se ei silti ole, lattiapinta-alaa on 1 616 m², ja penkeille sopii istumaan noin 1 700 henkeä, toiseksi eniten Suomen puukirkoista. Samalla se on Suomen suurin lamasalvosrakenteinen hirsirakennus.

Kellotapuli saatiin valmiiksi vuonna 1819 ja kirkko valmistui vuonna 1822. Kirkon alttaritaulun maalasi ja lahjoitti vuonna 1831 mäntyharjulaissyntyinen Berndt Godenhjelm. Alttaritaulun aiheena on Jeesuksen taivaaseen astuminen.
Kirkossa on varsin vaikuttavat urut.

Ensimmäiset urut hankittiin kirkkoon vuonna 1876. Toiset urut hankittiin vuonna 1935, jolloin kirkkoon hankittiin sähköt. Pitkän harkinnan jälkeen kirkkoon rakennettiin kolmannet urut vuonna 2008. Ne rakensivat Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy. Uudet urut edustavat pohjoismaista varhaisromanttista tyylisuuntaa ja ne on toteutettu urkurakentaja P.L. Åkermanin rakennusperinteen mukaisesti. Uruissa on 38 äänikertaa, kaksi sormiota ja Barker-kone (pneumaattinen apukoneisto, joka tekee soittamisen kevyemmäksi). Suomessa lähimmäksi samaa tyyliä edustavat Helsingin vanhan kirkon urut, Mäntyharjun urut ovat Helsingin urkujen "isoveli." Kirkossa onkin tapana järjestää konsertteja ja akustiikan kerrotaan olevan melkoisen mahtava.

Hyvä tietää 

Koska kirkossa on hyvä akustiikka, siellä järjestetään säännöllisesti konsertteja. Seurakunta tekee yhteiskonsertteja myös viereisen taidekeskus Salmelan kanssa. 

Osoite 
Mäntyharjuntie 22
52700 Mäntyharju
Puh. 0400 143 630
www.mantyharjunseurakunta.fi

 

pysykartallakesa

Kohde-info

soveltuvuus

Soveltuvuus
Nähtävyys, hiljentyminen, ryhmät 

opasteet

Opasteet
Tiekirkon opasteet 

Saavutettavuus

pyoraily

Pyöräilyreittejä pitkin 

Palvelut

kahvila

Kirkonkylän kesäkahvila ja Taidekeskus Salmelan ravintola Kesäheinä 

Kohteessa

nahtavyysmuseo

Nähtävyys

sisawc

WC sisällä

esteetonpaasy

Esteetön pääsy

parkkipaikka

Parkkipaikka

suursavoop   kuoma   pitajanuutiset   hewsaw   kkauppa   mantyharju  masek   maakuntaliitto   vipuvoimaaeu   eualuekehitysrahasto    repovesi