puukonvuorenlaavu1400X290

Kesä
Talvi

Puukonvuoren laavu

Hallanlammen - Itkonlahden alue on maastoltaan hyvin moni-ilmeinen. Siellä on karuja jyrkkärinteisiä maastokohtia upeine rantakallioineen ja reheviä lehtomaisia laaksoja. Rantakallioiden puusto on lyhytkasvuista tuulentuvertamaan männikköä ja maisemat Kallavedelle upeat. Myös eläimistö on monilajinen. 

Puukovuoren laavualue on tehty sekä melojia että alueella veneileviä ajatellen.

Kalliomaalaukset

Puukovuoren alueella sijaitsevat kalliomaalaukset liittyvät Itä-Suomessa olevaan kalliomaalausten keskittymään. Ne yhdistetään meillä kivikauden pyyntikulttuuriin. Osa korkealla kallioseinämissä olevista jäljistä on voitu ajoittaa muinaisen rannankorkeuden perustella vuosien 3500 eKr ja 500 jKr väliseen aikaan. Kun tulviva Saimaa muinoin tavoitteli Mäntyharjun järviä ja sen vedet virtasivat jonkin aikaa alueen reitistön kautta merta kohti, seutu oli kulkutienä paikasta toiseen liikkuvalle pyyntiväestölle mitä keskeisin. Mäntyharjun järvien kautta pääsi siirtymään Kymijoen alueelta Saimaan laajoille selille. Mäntyharjun kalliomaalauksissa heijastuukin ohikulku paremmin kuin paikalleen asettuminen. Mäntyharju oli siis jo tuhansia vuosia sitten "Reissumiesten" maisemaa. 

Saavutettavuus

Laavualueelle pääsee Keisarinlähteen melontareittiä pitkin. 

 

Puukonvuoren-laavuPuukonvuoren-laavu2Puukonvuoren-laavu3

 

 

Kohde-info

soveltuvuus

Soveltuvuus
Melojat, veneilijät, päiväretkikohde ja taukopaikka Keisarinlähteen melontakierroksella 

varusteet

Varustus
Laavualue

opasteet

Opasteet
Rantautumismerkki 

Saavutettavuus

melonta

Meloen ja soutu/moottoriveneellä 

Palvelut

kahvila

Lähin kahvila Mäntyharjun keskustassa 

Kohteessa

laavu

Laavu

luonnonnahtavyys

Kalliomaalauksia ja hiidenkirnu

sisawc

WC ulkona 

suursavoop   kuoma   pitajanuutiset   hewsaw   kkauppa   mantyharju  masek   maakuntaliitto   vipuvoimaaeu   eualuekehitysrahasto    repovesi